Sakari Opokulle hopeaa P13-sarjan korkeushypyssä nuorten kansainvälisissä hallikisoissa Tampereella

11.3.2007

Sakari otti hopeaa myös v. 2006 TJIG-kisoissa (copyright © 2006 Hanna-Mari Helkkala).
Sakari otti hopeaa myös v. 2006 TJIG-kisoissa (copyright © 2006 Hanna-Mari Helkkala).

Sakari hyppäsi korkeudessa oman ennätyksen 144. Ilmari Heinonen juoksi 0,43 s päähän pronssista P12-sarjan 1000 metrillä. Ilmarin mainio aika 3.12,01 oli myös oma ennätys.

Sakari sijoittui pituushypyssäkin hienosti viidenneksi omalla ennätyksellään 4,95. Ilmari sijoittui pituushypyssä 7. ja kuulantyönnössä 8. sijalle.

Sakari ja Ilmari ovat jo "konkareita" TJIG-kisoissa ja tuoneet mitaleitakin jo aiemmista kisoista. Pinja Kössi (T10) oli ensi kertaa mukana hankkimassa kokemusta todella isoista kisoista, joissa lähes 1400 alle 15-vuotiasta nuorta otti mittaa toisistaan. Pinjan debyytti 60 metrin aitajuoksussa toi hienosti 10. sijan.

Nuorten kansainvälinen Tampere Junior Indoor Games järjestettiin nyt 13. kerran. Paimion Urheilijat ovat ottaneet mitaleita lähes vuosittain.   / hmhp

kv. Tampere Junior Indoor Games 10-11.3.2007, tuloksia PU:n osalta

P13 60 m (53 kilp.) alkuerät:

  1. Otto Ahlfors Ikaalisten Urheilijat             7,97q

  2. Heikki Nieminen Janakkalan Jana            8,23q

  2. Niko Pronin Helsingin Kisa-Veikot            8,23q

  4. Joel Hurskainen Oulun Pyrintö                8,32q

  4. Tuure Heikkilä Eurajoen Veikot               8,32q

  6. Samu Kurppa Salon Vilpas                      8,36q

  7. Arttu Nikkilä Tampereen Pyrintö              8,40q

  8. Veikko Sottinen Hollolan Urheilijat -46    8,43q

21. Sakari Opoku Paimion Urheilijat     8,82

 

P13 Korkeus (17 kilp.):

  1. Aleksi Harju Lahden Ahkera                    148

  2. Sakari Opoku Paimion Urheilijat          144

  3. Teemu Hyytiä Kalannin Vankka               144

  3. Eemeli Irjala Vilppulan Veikot                  144

  5. Atte Hiironen Vahdon Tuisku                   144

  6. Kalle Vuorinen Kuivasjärven Aura            144

  

P13 Pituus (35 kilp.):

  1. Niko Pronin Helsingin Kisa-Veikot             5,28

          4,96  5,12  5,28

  2. Samu Kurppa Salon Vilpas                       5,25

          5,17     X  5,25

  3. Mikael Reuna Hämeenlinnan Tarmo         4,98

          4,71  4,98  4,80

  4. Heikki Nieminen Janakkalan Jana             4,97

          4,97  4,86  4,70     

  5. Sakari Opoku Paimion Urheilijat          4,95

          4,95  4,55  4,39

 

P12 60 m (35 kilp.) alkuerät:

  1. Ville Hakala Maarian Mahti                        8,54q

  2. Konsta Ervast Porvoon Urheilijat              8,69q

  3. Markku Sillman Tampereen Pyrintö           8,71q

  4. Juuso Kopsala Toholammin Urheilijat        8,77q

  5. Mattias Lassus If Nykarlebynejden           8,78q

  6. Jasu Salonen Pyhtään Kisa                       8,85q

  7. Hesse Tammi Turun Urheiluliitto                8,98q

  8. Tuomas Söyrinki Tampereen Pyrintö         9,04q

  8. Martti Järvi Lempäälän Kisa                       9,04q

15. Ilmari Heinonen Paimion Urheilijat     9,13

 

P12 1000 m (14 kilp.):

  1. Markus Hietanen Lapin Lukko                   3.08,19

  2. Pasi Hakulinen Espoon Tapiot                   3.10,59

  3. Julius Lepola Porin Yleisurheilu                  3.11,58

  4. Ilmari Heinonen Paimion Urheilijat      3.12,01

 

P12 Pituus (32 kilp.):

  1. Markku Sillman Tampereen Pyrintö          4,75

          4,75  4,36     X

  2. Konsta Ervast Porvoon Urheilijat             4,51

          4,51  4,45  4,23

  3. Mattias Lassus IF Nykarlebynejden         4,48

          3,97  4,48  4,35

7. Ilmari Heinonen Paimion Urheilijat    4,26

          4,11  4,26  4,05

 

P12 Kuula (27 kilp.):

  1. Jussi Kalliola Espoon Tapiot                    10,81

          10,81  10,56  10,14

  2. Jaakko Varjonen Marttilan Murto              9,80

           9,80   9,18   7,95

  3. Juuso Nuikka Urjalan Urheilijat                 9,73

           9,73   9,51   9,30

8. Ilmari Heinonen Paimion Urheilijat      8,63

           8,51   7,82   8,63

 

T10 60 m aj (39 kilp.) suoraan loppukilpailuna:

  1. Nea Pronin Helsingin Kisa-Veikot           10,78

  2. Josefiina Kähönen Tampereen Pyrintö   11,22

  3. Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 11,68

…10. Pinja Kössi Paimion Urheilijat         12,36

 

T10 Pituus (66 kilp.):

  1. Nea Pronin Helsingin Kisa-Veikot             4,30

  2. Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 4,16

  3. Jessi Landström Ylöjärven Urheilijat          4,14

…22. Pinja Kössi Paimion Urheilijat            3,51



Lisätietoja: http://www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu/tjig2007/index.htm